tiistai 20. toukokuuta 2014

Are you deaf yet?



Nonii. Miä olen täällä. Kotona Hiekkakikkareella jo, mutta siitä lisää tuonnenpana. Nyt mennään Bangkokkiin juomaan kaljaa ja kattomaan Bodomeja. Olinhan miä siinä ennen Bangkokkia muutaman päivän Kuala Lumpurissa, mutta siel oon ollu niin monesti ja tälläki reissulla et paskaaks siitä kirjottelemaan. Kaik on jo sanottu. Kiva kaupunki.

Oli mukavaa mennä Bangkokkiin, koska en ollu aikoihin, vuosiin, käyny siellä, enkä muuallakaan Thaimaaseessaksessalla. Tuli todellakin olo että nyt oon vakavasti ulkomailla. Malesia kun on jo niin kotosa, kun on tullu nuohottua, puhuvat tutun olosta kieltä ja toiminta on Malesiassa muutenkin sellasta mikä tuntuu jo ihan normaalilta. Thaimaa on miulle ulkomaa. Riipasin asumaan Khaosan Roadille eli reppureissarigettoon, ja aivan tarkotuksella. Se on kauhee mesta, mutta miä tykkään tuommosista hulinapaikoista. On kiva istua hetkonen jossai katukuppilassa ja töllistellä kaikenmaaliman hahmoja jota hiihtää ohi. Ja niitä hahmoja tua Kaaos Roadilla nimittäin riittää.


Khao San Road
Miulla oli aikomus tuolla suorittaa jotain nähtänyystyyppistä hommaa ja hoitaa ittelleni viisumi Indonesiaan, mutta kummastaa asiasta ei tullu mitää. Nähtävyyksiin en jaksanu ees yrittää, ohan ne nähty, plus kun Bangkokin reissu osottautu melkoseks kokoontumisajoks vanhojen ja uusien tuttujen kans ni se tarkotti melkosta määrää kaljaa ja melkosta väsymystä päivisin. Mihinkä jaksanu lähtee, päivänokoset hotellissa oli ohjelmassa koko ajan. Viisumihomma taas kusi siihen että lähetystö vietti jotain arkipyhää eli passin saaminen sieltä ulos ois viivästyny sillai, et nou kän duu ku piti jo lauantaina lentää sieltä poies ja passin oisin saanu takas vasta maanantaina. No mut ihan sama.

Lisäks kesken Bangkokin ilotteluja kävi ilmi, että miun luottokortti, ainokaiseni, tukiverkostoni ja survival settini, on jossain kohin kopioitu ja sillä villisti ruvettu shoppailemaan netissä. Piti siis sulkea kortti ja nyt on pieni kiipeli tässä kun ei oo luattoa. No mut ihan sama. Johan tässä on yli 2 ja pual vuatta maalimalla perseilty ja vasta nyt sattu tuommosta. Olihan se odotettavissa et ennemmin tahi myöhemmin noin käypi.

Myö hengailtiin kolome iltaa Khaosanin tienoolla, mutta siellä istuttiin illat vähän siellä jossai syrjässä yhen piänen kaposen kadun varressa olevassa minipienessä kioskityyppisessä baarissa. Älyttömän mukava paikka. Oli rauhallista eikä koko ajan ollu joku sammakon raapija ja skorppionitikkarien myyjä siinä hönkimässä niskaan ja tuputtamassa jotai. Kaljaki oli halpaa ja oli kivoja koiria siinä ketä sai rapsutella.

Yks ilta siihen pälähti semmonen joku hipsterin olonen brittijätkä, joka oli sekasin ku seinäkello. Ihan ekana vittuili baarin omistajalle, sellasta fuck off -tyylistä neroilua. Heti seuraavaks alko kysyy et oisko kellää kovia huumeita. Ketamiinia, kokkelia, heroiinia, anything. Jätkän suu kävi koko ajan ja kysy meiltä joku sata kertaa et mistä myö ollaa. Lopuks kukaa ei enää ees yrittäny jutella sen kans ku se oli ihan eri aurinkokunnassa ku myö kaljankittaajat. Sitte se alko aukomaan et myö ollaan tylyjä, mutta pöytäähän hän ei vaihtaa silti halunnu vaan siinä vaan huoju ja vittuili. Miulle räyhäs että miten naivi ja idiootti olen jos en ymmärrä että heroiini on PUHDAS LUONNONTUOTE ja sitä kannattais ennemmin vetää ku kaliaa. Voi saatanan perse. Siähen ei tehonnu ees useaan kertaa suaraan sanottu fuck off, hänet saatiin pois vasta kun baarin henkilökunnan jäbä sen siitä poisti. Ilmassa oli pientä orastavan nyrkkitappelun vibraatiota siinä kohin, mutta thaimaalaiset osaa oikiat otteet ja saivat sen idiootin siitä pois pilaamasta tunnelmaa. Saatana.

Perjantaina - päivänä jota oon ehkä ihan hiukan oottanu - myä, osa porukasta, muutettiin kylille sikahienoon hotelliin. 70 egee yö, kyllä kirpas, mutta en oo ikänä niin hianossa hotellissa asunu. Siä tuli tervetuliaisdrinkki ja niskahierontaaki tarjottii het kättelys (en ottanu, en tykkää hieronnoista) ja huone oli spektaakkeli ja ikänä oo niin isoa sänkyä nähny ku mitä siä oli. Kylppärissä oli sekä suihku että amme, erillisinä osatoina oikee ja vessanpöntön viäres oli puhelin ja pöntön takana peili. Pojille kiva ku voivat tuijotella vehettää ku käyvät kusella. Uima-allas-osasto oli huikee ja muutenki olosuhteet kohillaan. Ja hevimuusikot asu samassa hotellissa ni sehän kätevöitti meininkiä kivasti.


Bodomien keikka oli jossain ihan huitsin vitussa, jonkun junalinjan päätepysäkin kupeessa Centre Point Studiosilla. Hyvä keikkamesta, ja kauhiasti porukkaa. Ja saatana olihan se nyt ihan mahtavaa, meinas tulla pissa housuun ku mättivät menemään. Miulla aina tuntuu pöxyissä kun Alexi Laiho ottaa tukevan haara-asennon, kattoo ylöspäin ja räkäsee kattoon. Se aina jotenki vattanpohjassa juilii, miusta siinä on jotain tavattoman ihanaa. Se vois tulla miun sängyn päätyyn seisoon kitaran kans sillai ja räkiä miun makkarin kattoon ihan enitaim. Mitää muuta ei tarvis. Miä senku vikisisin onnesta siin sit. "Allu, sylkäse kerran viä!" miä anelisin. Oi näitä varhaiskeski-ikäsen kääkän eroottisia fantasioita!




Yleisö oli siä ihan kreisinä. Siellä seilasivat kumiveneellä ja jossai kohin joku juoks siellä ympyrää liäkkeihin tuikatun kuminyrkin kanssa. Raju meno, pikkusen toista ku Kakkosen Koralpiitsin regei-illoissa. Ihan saatanan hianoo, miä oon viäki ihan täpinöissä ja toivosin et oisin juur nyt Kiinassa kattomassa lisää heviä.

Keikan jälkee myä paineltii mein hotellin huudiloille. Siinä oli ihan viäressä semmonen joku Rock Bar, missä soitti joku älyttömän ankea thaimaalainen pändi. Ihan hirviää paskaa. Tai kyllä ne kai ihan hyvin soitti, mutta laulaja oli semmonen karismaatiton vinkuja että päähän sattu. Ja ku on justiisa tullu kuuroks maaliman parhaan Bodomien keikalla ni joku onneton covereita päin vittua jyystävä paskapändi ei järin kovasti kiinnostanu muutenkaan. Siirryttiiki sitte johonki siihe lähelle juomaan MaiTai-kannuja ja ku siellä laitettii paikka sulki ni viä vähän kaljaa hotellissa.


Joku kauhee paikallinen pändi
Myähään meni, ja aamulla oli ihana herätä seittemältä. Hotellissa oli tarjolla ihan älytön aamiainen, mutta miulla oli niin hirviä rapula etten pystyny syämään huoneen hintaa takasin, vaikka siä kuinka oli munaa ja briejuustoa ja kaikkee herkkua pöyät notkollaan. Vitutti kyllä.

Myä Pariskunta Kiisken kanssa lähettii sitte lentokentälle ja Kuala Lumpuriin, Bodomit läks lentokentälle ja Taiwaniin, Miikka ja Ossi jäi viä yheks yäks Bangkokkiin ja menivät sitte takas Mordoriin, Toni jäi Bangkokkiin viä kolmeks yäks ennen Mordoriin paluuta, ja Jenni tais jatkaa matkaa Chiang Maihin. Terveisiä kaikille ja olipas kivaa.

Meil oli Kiiskien kaa Kuala Lumpurissa vaan yks yä ja ei jaksettu lähtee ytimeen ku oli hiukan väsy ja sunnuntaiaamuna helvetin aikasi piti olla taas lentokentällä, ni oltii varattu majotus jostain lentokentän läheltä. Paikan nimi oli Enstek, semmonen paikallinen Kuusankoski, ja sepä vasta oliki menomestojen ykkönen. Kattokaa kuvaa, siinä on hulinaa kerrakseen.

Enstekin lauantai


Sunnuntaina lennettii Lombokille, ja tultii Hiekkakikkareelle. Home sweet home. Miä olen ihan vitun kiireinen ku kissaklinikkaa pukkaa ja oon heti ihan stresseissä ja nukkunu huonosti ja ihan sellain zombie-meininki. Mutta kyl tää tästä.

Kissaklinikka alkaa ylihuomenna ja miä ounastelen, etten sen aikana ehi enkä jaksa paljo mitää tähän plokiin kirjotella. Seurakkaa kissahommia kissaplokista ja varsinki tualta miun kissarojektin feispuuksivuilta, sinne koitan joka ilta laittaa kuvia ja jotain pientä raporttia et kui mäni.

Palaillaan sitte tuossa loppukuusta asioihi. Molo vaan!

Kovat säännöt Khao Sanin hotellissa

PERKELE!

Mikä ihme on tämän firman bisnes? PORN FROM METAL???


Kaljuuntuva läski Kouvolasta ottaa tatuointia






Enstek, menomestojen ykkönen. Tuonne täytyy lähtee parin viikon lomalle joskus.

1 kommentti:

Matkatar kirjoitti...

Kivat fiilistelyt reissulta ja konsertista! Laitoin oikein bodomia itsekin soimaan juutubesta lukiessani juttuasi! :)

Tsekkaa myös nämä