keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Nummirock parasrock



Nummirock! Avot!

Olin edellisen kerran käyny Nummirockissa joskus yli 20 vuotta sitte. 80-90-luvun vaihteessa oli juhannukset aina siällä. Nuaria kun oltiin niin telttaillen ja kreisisti sekoillen. Oi niitä aikoja. Sitte tuli kaikkea muuta elämään, käytiin aika paljon Roskildessa mihin yleesä lähettiin aina jo juhannuksen aikoina, sitte olin kiireinen bizniz-urakaahaaja, sitte oli Rautakorpi Räp&Rok-bileitä min äitylin pöndellä ja sitte rupesin olee aina juhannukset duunissa että sai säästeltyä rahaa ja lomia ja ylitöitä reissuihin. Nummirokki jäi kaiken tän jalkoihi. Mutta nyt pääsin taas Kauhajoen karkeloihin, aijjettä!

Ja olipas lupsakka meininki. Asuttiin oikeella Trailer Park White Trash alueella asuntovaunussa (vaikken siällä nukkunukaan yhtään yätä, miä asuin lähinnä autossa) ja meininki oli mitä parhain. Ankaraa tissuttelua kolme päivää, mutta koska vanhuus ni ei mitään övereitä. Muut veti övereitäkin ja sitähän oli varsin hauska seurailla.

Kelitkin jotakuinki suosi. Torstai oli perkeleen kylmä mutta perjantaina arska porotti ihan solkenaan ja jopa miun parkkiintunu nahka otti vähän punotusta pintaan.

Parasta oli, että mestoilla oli aika helvetisti kavereita ja uusiakin mahtavia tuttavuuksia kertyi. Tätäkin parempaa oli tietenki pändit. Sitä kun on taas pari vuotta ollu pelkän maalimaa syleilevän raggamuffin-regein varassa tua Hiekkakikkareella ni kyllä nimittäin hevi maistui meikäläiselle. Näin jopa useita pändejä, mikä on sinänsä huomion arvoista koska entisessä elämässä noi festarit tuppas menee niin että sitä keskitty edustamiseen ja verkostoitumiseen, ja vaan harvoin sai hanurinsa irti bäkkäribaarin penkistä ja jakso vääntäytyä kattomaan yhtään mitään.

Turmion Kätilöt: loistava! Mokoma: loistava! Stam1na: aivan helvetin saatanan mahtava! Bodomit: herrajumala! Bodomien keikan aikana kävin läpi ehkä kaikki maaliman positiiviset tunteet liikutuksesta panetukseen ja kyllä tuli tippakin silmään ku vetivät Angels Don't Killiä. Tuli sellanen onnenpuuska ja samalla valtava ylpeys että miten hianosti vetävät ja on ne niin ihania ja tässä sitä nyt saan miäki kattoa.

Mayhem

Erikoiskokemuksia: Mayhem. Vaikka oonki metallikääkkä niin tuo black metal -osasto on vähän sellasta etten siitä hirviästi mitään tajua. Mutta koitin käyä Mayhemia kattomassa ihan noin että pitää kai ne nähä kun tuossa soittavat. Plus olin seuraillu millasta mörköä sieltä niien bäkkärikopista ulos ryömi ja näytti aika päheeltä. Muttei sitä keikkaa voinu kattoa ollenkaa. Soittivat niin vitun lujaa, että korvat meinas hajota ja jotenki se meteli oli sellasta matalalla taajuuella tulevaa murinaa joka tuntu sisuskaluissa niin kovasti et luulin et tähän miä nyt kualen jollen pakene. Siinä oli sellasta ruskean nuotin havinaa, että ei tiänny tuleeko kohta paska housuun vai tilttaako pumppu mutta selvästi tuntu kuinka sisuskalut alko muuttumaan synkäks saatanalliseks myrkkyripuliks. Piti lähteä pois. Mutta pidin siitä visuaalisesta synkkyydestä ja savuista ja muusta kovasti. Musiikki sen sijaan ei sanonu miulle yhtään mitää.

Olipas hiano festivaali. Valtaisa kiitos kaikille ja varsinkin Nummirockin järjestelijöille. Heille kiitos piletistä ja hyvistä järjestelyistä ja öisistä spurgukyydeistä takas meiän Trailer Parkkiin ja siitä mahtavasta hyvästä rennosta tunnelmasta. Kaikki oli niin perkeleen mukavia ketkä tätä festaria olivat tekemässä, että ei mitään tolkkua.

Nummirock täytti muuten 30 vuotta tänä juhannuksena. Jestas. Kun festaritkin misä on piänenä käyny alkaa lähentelee varhaiskeski-ikää ni sitä tiätää itte olevansa jo vankasti elämänsä ehtoopualella.

Kaksi yätä Tuskaan! Sielläkin on Bodomit! Ja Stam1na! Ja Turmion Kätilöt! Ja... ÄÄÄÄKKKK.... se Ghost! Heiän takia olen Mordorissa juuri nyt tänä ajankohtana. Muuten oisin tullu ehkä myähemmin kesällä.


Trailer Park

Meikän fängirl-moment Kärmiön Tutiloien kanssa

Tämä hämmensi ulkomaalaasia festarivieraita. Että viäressä lavalla pändit soittaa ja siinä kylessä porukka ihan ilkimullikkana nakusillaan jonottelee saunaan aivan muina nakupelleinä.


Martti Servo räjäytti lauantain

Stam1na on aina paras


Bodomit. Syrän syrän syrän.


tiistai 28. kesäkuuta 2016

Terveisiä Mordorista!

Mordorin kesä oli eilen kauneimmillaan


Terveisiä Mordorista! Ja herraisä, oon ollu täällä jo VIIKON! Vähänkö aika rientää kun on hauskaa. Ja varsinkin kun ekat 5 päivää oli miltei aamusta iltaan seitinohkasessa hutikassa, koska se oli laakista tissuttelua siellä ja tissuttelua tuolla. Aijjettä! Spurgulomat Oy täytynee perustaa oitis.

Mutta otetaas asia kerrallaan eikä hötkyillä. Matka Hiekkakikkareelta Hesaan meni yllättävän kivuttomasti. Ensin hepokyyti rantaan, venekyyti Lombokille, autokyyti lentokentälle, lento Kuala Lumpuriin (tuli vähän itku ku lennettiin Hiekkakikkareen yli) ja Kualassa yhen yön varikkostoppi lentokenttähotlassa. Sitten seuraavana pänä aamupäivälento Kualasta Singaporeen, missä reilun 8 tunnin lentokenttäkuolema ennen lentoa Istambuliin. Kävipä muuten flaksi: sain tuolla pitkällä lennolla 3 penkin paikan ihan vaan ittellein! Ei tullu viereen rääkyviä ipanoita eikä haisevia setiä. Sai oikastua pötkölleen ja kun viä heitti kitusiin indoneessialaisen matkapahoinvointipillerin ni se oli taju pois aika samoin tein.

APUA! Todellisuus iski päin pläsiä kun sai tämmösen räbylään.


Kerkesin kyllä ennen kuukahtamista kattoa piristävän virkistävän The Revenant -leffan.  Olipas nimittäin melkonen elokuvaelämys. Arvostan Leonardo Di Capriota suunnattomasti koska hän on sen verran viksu mies että käyttää rahojaan ja julkisuuttaan ympäristöasioitten hyväks. Ja vaikka tuossa Revenantissa Leonardon rooli oli lähinnä kuolaamista ja verissäpäin ryömimistä niin olihan se nyt Oscarin arvonen suoritus. Siinä kohassa kun hän tappeli karhun kanssa ni miä taisin aika naama kalpeena olla ja ehkä hiukan huusinkin ihan ääneen. Oli niin raaka kohtaus ja niin jotenki hurja. Karhuhan siinä hävis, mikä tietysti teki pahaa koska viis siitä jos ihmisiä kuolee elokuvissa mutta se on se että jos eläin, ni se on tuhat kertaa kauhiampaa.

Revenantin jälkeen nukahin ja heräsin vasta kun kone oli aamuyällä laskeutumassa Istampuliin. Mikä persereikä tuo Turkin lentokenttä onkaan! Voi luoja! Mutta siellä piti muutama tunti kökkiä ennen viimistä ähellystä eli lentoa Helsinkiin. Monitori näytti koneeseen mennessä että Hesassa rapsakasti 10 astetta lämmintä, ni vähän siinä alko ahistamaan. Taisinki olla koko lennon silmät ymmyrkäisnä että tässä sitä nyt mennään eikä mitään voi.

Helsinki +10 astetta! Tervemenoa kesälomalle!


Vähänryyppis oli Hesassa vastassa ja käytiin nopsaan noukkimassa miun majapaikan avaimet ja sitte painuin kämpille. Suihku ja yleinen pyöriskely ja ihmettely, että tässä sitä nyt Mordorissa ollaan ihan muina turisteina, jestas sentään. Ja koska kävin niin ylikierroksilla ni mitään torkkuja pystyny vetään eli eiku Kallion sykkivään päiväkänniskeneen viettämään tervetuliaiskarkeloita. Kiitos kaikille paikalle vääntäytyneille ja pahoitteluni etten itte jaksanu hirviän myähään olla. Se jetläki ja ne karpalolonkerot kellisti miut jo siinä kohin ku pileet oli varsinaisesti vasta pääsemässä vauhtiin.



Juhannus vietettiin Nummirokissa, mutta siitä naputtelen erillisen rapsan ku ehin. Sanon vaan jo tässä, että jumalaare oli hauskaa ja oli niin hyviä pändejä ja oli niin kivaa nähä kaikkia kavereita ja tuttuja ja uusiaki ihmisiä ja jumalauta Mokoma ja Stam1na ja Bodomit. Mutta niistä lisää later.

Nyt oon taas Hesassa enkä täältä liiku ennenku lähen Äitylin luakse Kouvostoliittoon parin viikon päästä. Viikonloppuna on Tuska ja tässä on muutenki kaikenlaista meininkiä tiedossa. Ja on hoiettavia asioita ja kaikkee.

Eilen kävin ostamassa uuen läppärin. Edellinen oliki jo 5 vuotta vanha. Hiukan on kuulkaa tekniikka suhannu etiäpäin viiessä vuodessa. Painelin Verkkokauppaan että tarvin halvan perusläpänderin millä voi vähä kuvia käpistellä, musaa soittaa, kirjotella ja plokihommia tehä. Myivät miulle vekottimen mistä en tajua mitää. On kosketushiplausnäyttö ja kaikki ihan uuenlaista ja tähän saa appeja asennettua ja on vaikka mitä. Mutta ei sellasta tärkiää asiaa ku levytilaa! Tähä ei mahu mitään. Oli niin paska palvelusetä, kun ei tämmöstä maininnu, enkä miä tajunnu kysyä kun oletin että totta vitussa tietokoneessa on levytilaa enemmän ku laki sallii. Mutta ei oo. Ja nyt vasta kun oon 2 päivää guuglannu että minkä paskan persekoneen myivät ni löysin infoa että tuollahan on monitorin alla piilossa muistikorttipaikka, johon voi tuutata gigoja sisään. Tarvii vaan sellanen kortti käyä ostamassa viä. Rahaahan on, eli ei, mutta luottokortti löytyy ja pitääpä velka sitte aktiivisna.

On tää saatana. Muutenkin koko Mordor on niin teknistyny että miä en oikee osaa mitää. En saanu ees kahvivettä keitettyä ku kämpilläni on joku ihmeen hipellysnäppäimellinen induktioliesi enkä saanu siähen muuta ku jotain valoja päälle. Piti sitte asunnon omistajalle laittaa viästiä että auta ny helvetti. Sami oliki siellä jo vähän ootellu että koska tuun lankoja pitkin tän asian kanssa. Mutta nyt osaan jo elää digidigiliäden kanssa ja aamukaffet hoituu tuost vaan.



Klo 23:30 ja valosaa on
Muita ensvaikutelmia:

  • ihmiset on tauotta internetissä (ja Tinderissä)
  • tääl on puhasta ja kylmää
  • mordorilaiset miähet ON komeita ja ihania ja miähen kokosia ja jotenki niin älyttömän kivoja. Vaikka niillä onkin pakottava tarve heittäytyä julkipaikoilla munasilleen heti kun ollaa vähäkään hutikassa. Mutta sitäkin arvostan suuresti. Kolmesa päiväsä Nummirockisa näin enemmän peeniksiä kuin viimisen viien vuuen aikana yhteensä.
  • mordorilainen puupäähuumori on parasta
  • mordorilainen hevimusa on parasta
  • karpalolonkero on parasta
  • kaupoista saa KAIKKEE, ihan perus-Alepassaki on KAIKKIA mahollisia juustoja!
  • ihmiset pukeutuu miten sattuu
  • kaupunkilla pyörii ihan vitusti sekavaa porukkaa keskellä kirkasta päivää
  • täällä on aivan helvetin kallista
  • ja aivan helvetin valosaa! Se on ollu taas sellanen asia mikä ei mee jakeluun. Ja on vaikia nukkua ku ei oo pimiää ikiin.


Aijoo ja haluan lähettää terveisiä Napoleonille! Oli sellanen jutska tuossa että olin kuppilan eessä tupakilla kun sieltä terden nurkasta tuli herrasmies kohteliaasti tervehtimään että anteeksi ootko Päde, että luen plokia ja kissoista tykkään jne. Oli ihan vähäsen julkkisfiilis. Mutta ei haittaa, saa tulla morjesteleen, niin kauan kun ihmiset on tuolviisii kivoja. Ja tykkäväät kissoita.

Ja hei kissakassitilaajat: kassit laitoin postiin eilen eli eiköhän ne lähipäivinä tuu perille.

Ja nyt miä lähen turistikävelylle johonki moi!

Nyyh sinne jäi Hiekkakikkare!

Lennettiin Gilien yli. Tuli vähä itku.

Tämmösiä myytiin Kuala Lumpurin lentsikkakentän ostarilla

Aijaijaijaijaijaijai mikä ahistus. Sukat ja kenkät! Ei meinannu osata ees kävellä tämmösillä varusteilla.

Kallio

Ihmisillä on koiria. Tämä vanha herra on Luca

Hesa

Hesa

Pissis



torstai 16. kesäkuuta 2016

Lähtölaskentaaaarggghhhhhh


MORDOR!

Kokonaisia päiviä Hiekkakikkareella jälellä: 2. KÄÄÄK! Sunnuntaiaamuna lähen. KÄÄÄÄÄK! Onneks on ollu niin kiirettä ettei oo kerenny hirviästi hermota. Mutta kyllä silti sellanen perusvire on äärimmäisen ressaantunu ja jännittyny. Ihan semmoset piänet asiat, niiku esmes etten ole käyttäny kenkiä kahteen vuoteen, ja nyt tarvii tirvasta tennarit jalkaan, ni ahistaa ihan vitusti.

Ja tajuanko enää mitä siä Mordorissa puhutaan? On uusia sanoja ja uusia juttuja ja asioita ja ihmisiä ja puheenaiheita ja pändejä ja ruokia ja kaikkia. Millasia vaatteita siä ihmiset pitää? Oonko mahollisesti ainoa naispualinen ihminen jolla ei oo semmosta marsun kokosta hirviää karvatuheroa silmissä vaan ihan semmoset nysät aidot ripsvärkit? Pitääkö ostaa Kuala Lumpurin lentokentän ostarilta meikkejä vai kehtaanko olla rupisena meikittömänä kurppana niiku täällä? Ja apua tukka ny ainaki pitää värjätä ja kai vähän saksiaki käyttää. Kampaajallahan en oo käyny... en ees muista millo. Itte leikkelen siältä täältä nips naps vaam. Ja sekoonkohan miä ku nään pitkästä aikaa miähen kokosia oikeita miähiä? Antakaa aisaa luunappi jos alan lähentelemään, kiitos. Kaikkee tämmöstä hermoilen. En saa yällä ees nukuttua ku miätin et jumalauta ihan kohta oon Mordorissa.

Vielä pitää pakata, kouluttaa naapurin sukelluspojat kissanhoitohommiin, suikata kämppä pakettiin, palauttaa fillari (oma paskakasa on niin palasina et on lainapyörä käytössä), viedä kissanpentu Toffee Lutwalan äiteelle hoitoon, jaella avaimia tonne ja tonne, buukata kyyditys lentokentälle. Saatanasti kaikkea tekemättä kun meni tää viikko vähän kuralle.

Koska kissojen nettisivu kopsahti nurin. Tuhmat hakkerit hyäkkäs ja paskans sinne jotain settiä, jonka takia sivusto antaa vaan varotuksia et ken tänne käy niin ei hyvä heilu. Viisaat tietsikkapojat koitti asiaa korjata mutta ei ollu mitää tehtävissä. Piti siis alottaa tyhjästä uuelleen ja pykertää uus nettisuvusto. Siinä hetkinen vierähti, mutta jonkinlainen sivusto on nyt olemassa. Se löytyy täältä. Pojat viä säätää että saatas mein oikea osote pojottamaan tonne, ja muutenki tuos on viä helvetisti viilattavaa, mutta on ny ainaki suurin osa informeissönistä taas julkisena. Ni miun ei tarvitte joka asiaa selittää erikseen vaan voin aina vaan heittää linkin et lue tuolta.

Edelleenkin sähköposti huutaa solkenaan varotuksia että joku yrittää vimmatusti kirjauta kissojen vanhan sivun ylläpitoon ineen. Saatana sentään. On tää informaatiotekninen maalima vaan ihmeellinen.

Kissakassikauppa suju muuten älyttömän hyvin! Kiitos kaikille kasseja tilanneille! Putiikki on nyt sulettu, ja kaikki laskunsa ajallaan maxaneet saavat kassinsa postitse tuossa juhannuksen jälkeen. Miä niin kuvittelin et lähen Mordoriin pelkillä käsmatkatavaroilla, mutta tyä hullut ostitte niin paljo kissakasseja että rinkka onkii yhtäkkiä ihan turvoksissa. Kassikaupalla kerätyt varat käytetään mm. marraskuun kissaklinikan järkkäämiseen ja lääkeostoksiin.

Ja koska tää kokeiluluantonen kassikauppa suju niin  hienosti ni miä nyt mietin ihan oikeen nettikaupan avaamista. Tuttavat kerto, että Lombokilla oleva ihan oikee postikonttori on kohtuullisen luotettava, joten tavaroien postitus saattaa sittenki täältä onnistua.  Nettikaupassa voisin myyä kissaroinaa, joien tuotot luonnollisestikin menis kissaprojektille, mutta voisin siähen kylkeen tehä jotain muitaki rojuja, joista sitte saisin elantoa vähä ittelleniki. Jotai hianoja kasseja ja paitoja ja perseensuristimia ja  ties mitä kaikkee kivaa sälää täällä voi teettää tahi hankkia. Aatelkaa mitkä maalimanlaajuset mahikset tässä on! Kyllä kaikki tarvii kangaskasseja ja kaikenlaisia hilavitkuttimia, se on ihan selvä. Miulla jo miljoonat tsiljoonat dollarit kiiltää silmissä, kohta on kiiltävä ja hiano Hiekkakikkareen Stockmann tossa rantakadulla ja miä oon maaliman Kangaskassi Kuningas! Ideoita pulputtaa persvaossa ja tähän asiaan palaan kuhan nyt ensin lomailen vähäsen.


Seuraavan kerran laitan kuulumisia varmaan vasta Mordorista. Herranpiaxut sentään.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Lähtölaskenta: 10 päivää




Mitäs helvettiä, Mordorin kesä, ja tommoset ennusteet lähipäiville?

Miulla lähtö lähenee joten olen ruvennu tarkkailemaan  Helsinkin sääennusteita. Olen opetellu uusia sanoja (nyhtökaura! suvakki!) ja koittanu tutustua kuumimpiin uusiin julkimoihin, jotta tiiä mistä siällä puhutaan. Koittanu! En sitte kuitenkaa jaksanu sen enempää selvitellä kuka on Miss Suomi nykysin ja mistä helvetistä on putkahtanu Bile-Dani ja ketä näitä ny on. Tiedän suunnilleen mitä Tuksulle kuuluu, se riittänee.

On aika melkonen paniikki päällä. Tuhat ja yx asiaa täällä hoiettavana, hirviä stressi kissojen jättämisestä (vaikka naapurit niitä ruokkii ja vahtaa), ahistaa ja hermostuttaa vähän kaikki. Vaikka toisaalta ootan ihan täpinöissä kavereitten näkemistä ja festarihumua. Ruisleipää! Raejuustoa! Vartalolonkeroita! Heviä, perkele! Komeita suamalaisia miähiä! Toimivaa yhteiskuntaa ja hintalapullisia kauppoja, missä hinta on kaikille sama! Suameks puhumista ja suomalaista puupäähuumoria!


Kahen viikon päästä oon jo siällä. Huhhutihuijakkaa.

Eniveis, täällä Hiekkakikkareella on alkanu Ramadan, mikä tarkottaa että muslimit paastoo päivät ja ovat niin väsyneitä ja heikkoja ettei mistään tuu mitää. Moskeija huutaa kaiket yät, mutta muuten mölyyminen ja kaikenlainen kekkalointi on kiälletty. Ei minua haittaa, antaa moskeijan huutaa ja porukan paastota. Eniten pännii kun paikalliset pikkuwarungit on sulettu päivisin eikä täten ole tarjolla warungimättöä nälkäselle pullukalle. Pitää syyä vaan kotona nuudelia.

Merivesi on yhä kuumana ja korallien tilanne ankea. Ahistaa. Koitan keretä suikkaan pari sukellusta ennenku lähen  nylkyttää kohti Mordoria mutta katotaan kerkiänkö. On niin paljo kaikkea hoiettavaa ennen lähtöä.

Miun kämppä jää tyhjillee, joskin naapurit vahtii taloa, käyvät välillä suihkimassa pullollisen torakkamyrkkyä ineen ja naapurin jätkät saavat käyä kastelemassa miun kuolevaa viidakkopihaa ja lakasta ja kytätä muutenki, ettei mikään kräkkinarkki koita muuttaa inee. Ikkunat on ruuvattu umpeen silläviisii, ettei ne aukea enää ilman dynamiittia, ja oviin sain eilen asennettua lukkosalvat, eli saan neki nyt lukkoon kahella lukolla.

Se olikin operaatio se lukkosalpojen asennus. Miä reteenä olin että itte laitan, koska oon niin kova. Lainasin kaverilta poraa että nyt alkaa meinaan sellasen ruuvaus että ei mitään tolkkua mutta nöyrryin kyllä nopiasti. Koitin saaha yhtä salpaa laitettua, enkä saanu muuta ku tuhoa aikaseks. Ruuvit sinkoili mihin sattuu, kaikki meni vinoon ja lopputulos oli ettei ovi menny enää ollenkaa kiinni ku salpa oli niin vinksallaan et esti oven sulkemisen.

Tuli niin tyttömäinen olo kun piti heittäytyä ihan neidiks ja soittaa lähistön komea aussikönsikäs hätiin. Hän onneks tuli ja korjas miun tuhot ja asens salvat 10 minuutissa ilman mitään onkelmia.

Joskus sitä miäkii miästä tarvin. Että piti näin vanhaks elää että tämäkin täytyi kokea!

10 päivää viä Hiekkakikkareella, sitte alkaa ähellys kohti Majava Baaria. Se on sellanen kepee Gili-Lombok-Kuala Lumpur-Singapore-Istambul-Helsinki-retti jonka nylkytys alkaa ens viikon sunnuntaina siirtymisellä Lombokilta Kuala Lumpuriin. Voi KÄÄÄÄÄÄK!

Tsekkaa myös nämä