perjantai 26. elokuuta 2016

Puunkaatopäivä

Koska miun viime aikojen postaukset on ollu niin tylsiä, että itteenikin haukotuttaa, ni työ kaikki kaks lukijaani saatatte luulla ettei täällä tapahu mitään. Olette väärässä molemmat, sillä täällähän on koko ajan vaikka mitä jännää meneillään.

Eilen oli nähty iso mahoton manta ray tuos saaren nurkalla.

Tänää feispuukki huutaa että vaaralliset meduusat lilluu sukellusmestoilla ja on syytä olla tarkkana, saattaa nimittäin herkältä ja allerkiselta pahimmassa tapauksessa lähteä henki jos tuommosen portugese manowar -merkkisen meduusan kanssa ottaa kontaktia.

On talutettu kiinni saatuja voroja pitkin saarta nolaava kyltti kaulassa ("Olen tuhma varas"), eli ns. walk of shamea on ollu viihteenä usiampaan otteeseen viime viikkoina.

Mordorin lippu on laitettu sinne.


Golfin kuppilaan on ripustettu Mordorin lippu. Sinne laittovat samaan läjään misä on jo komia kokoelma mordorilaisia paitoja koristeena. Mikäs siinä. Miä ja miun kaverit sitä paaria aika tanakasti pystyssä pietäänki. Seuraavaks varmaan ruokalistalle tulee hernekeitto ja kaalikääryleet.

Kavereitten pihassa oli koobra yks aamu. Kuulemma lajia spitting, elikäs aikamoinen peto, jota ei tosiaankaan kotihuudiloillensa halua. Ikinä.

Iltapalaa ihmiselle


Kärmeistä puheenollen. Miulla oli jännää kun kissat toivat keittiölle piänen kärmeksen. Olivat vissiin kattellu miun tyhjää jääkaappia sillä silmällä, että toi meiän ihmiin tarvii illallista, käyääs hakee jotain. Käärmeen sitte toivat. Onneks piänen vaan ja hengetön oli kun miun eteen sen tipauttivat, ylpeydestä rinnukset rottingilla. Kiitos vaan.

Ja sitte mein huudiloilla oli puunkaatopäivä. Mikä oli hyvä, koska yks puu joka nojas miun etupihan petoniaitaan alko oleen niin tanakasti tulossa syliin, että aita rupes halkeemaan ja tipautteleen tiilenpaloja. Tämä reviirejä kunnioittamaton puu laitettiin ns. lihoiks. Naapureilta kaadettiin niien palmu.

Olin kuvareportterina tiätenki paikalla. Sen kerran kun kotihuudiloilla jotain tapahtuu ni tartteehan se ikuistaa.


Ekana setä kiipes naapurien talon takana olevaan palmuun laittamaan sinne narun

Sitte moottorisahaamista ja jätkälauma narun päässä

Kohta kaatuuuuuuuuu!

Pläts


Kokonatsit tiätenki heti talteen

Taatusti tuaretta kookosphäkinää

Sitte oli miun aitaan nojaavan puun vuoro. Ukko kiipes viidakkoveitten kanssa puuhun ja alko hirviä rytinä

Piha oli täynnä ryähnää. 

Onneks naapurin jätkät tuli jeesimään siivomisessa. Kehotan muuten kiinnittämään huomiota miun portin komiana kkiiltävään maalipintaan. Itte maalasin!

Sitte oli mottorisahaamisen vuoro

Ja puu laitettiin pölkyiks. 

'
Gili Palmsin boss Memet joka tykkää meist mordorilaisist ihan mahottomasti

3 kommenttia:

Reetta kirjoitti...

Tapahtumista puheenollen, reilu vuos sitten oli hirvee show päällä kun saarta jaettiin muurilla Lombokin pomojen vai mafian toimesta... Onko sillä saralla mitään uutta?

Reetta kirjoitti...

Tapahtumista puheenollen, reilu vuos sitten oli hirvee show päällä kun saarta jaettiin muurilla Lombokin pomojen vai mafian toimesta... Onko sillä saralla mitään uutta?

Heli kirjoitti...

Portugalin sotalaivat on vekkuleita kavereita. En haluaisi tutustua.

Kiva iltapala kissoilta 😃

Tsekkaa myös nämä